Katso alla, mitä asiakkaamme sanovat meistä.
Oulu
1 kuukautta sitten
Asiat hoituvat todella nopeasti, ystävällisesti ja asiantuntevasti. Niin puhelimessa kuin sähköisestikin.
Uusimaa
4 kuukautta sitten
Erityisen tyytyväinen olen ollut esihenkilönä saamaani mentorointiin sekä Tradenomien lakineuvontapalveluun. Muutoinkin palveluita on tarjolla kattavasti ja edunvalvonta on hyvää.
6 kuukautta sitten
Monipuolista apua ja paremman maineen puolesta tradenomeille. Haluan tukea erityisesti yamk:lle ymmärrystä ja arvostusta maisteritutkintona.
6 kuukautta sitten
Palvelu lakiasioissa oli asiantuntevaa ja nopeaa.
7 kuukautta sitten
Sain vastauksen kysymykseeni 24h sisällä sähköpostiini, vaikka chatissa olikin ruuhkaa. Oli iloinen yllätys, sillä olin jo ajatellut että täytyy kokeilla chattiä uudelleen toisena päivänä, ei tarvinnut!
10 kuukautta sitten
Lakipalvelusta saa apua kun sitä tarvitaan.
Helsinki • Eläkeläinen
1 vuotta sitten
Palvelu asiantuntevaa ja sujuvaa.
Helsinki • Helsingin kaupunki/Stadin AO
1 vuotta sitten
Omakohtaisella kokemuksella. Avunpyyntööni vastattiin todella nopeasti kesän loma-ajoista huolimatta. Olen saanut kullanarvoisia neuvoja ja opastusta omassa työsuhteen jatkumiskiistani Tradenomien Tomás-työsuhdejuristilta.
Lahti
1 vuotta sitten
Sain vastauksia kaikkiin kysymyksiini työnhaun eri osa-alueista sekä hyviä huomioita oman taustani, koulutukseni sekä vahvuuksieni hyödyntämisestä. Tapaaminen oli myös hyvin järjestetty ja siihen hakeutuminen oli yksinkertaista.
Turku • Euroresins Scandinavia oy
1 vuotta sitten
Sain vastauksen ja sparrin kysymykseeni, CV ohjaus. Kiitos Heta! T:Joni :)
Espoo
1 vuotta sitten
Hienoa, että saa asiantuntevaa ja maksutonta palvelua!
Helsinki
1 vuotta sitten
Sain asiaani pikaisen asiantuntijan vastauksen sähköpostitse, joka oltiin kirjoitettu ihminen ihmiselle.
Rovaniemi
1 vuotta sitten
Nopeaa ja selkeää palvelua
Kajaani • Kajaani university of applied science
1 vuotta sitten
Because I trust the union
Vantaa
1 vuotta sitten
Kysymyksiin vastataan nopeasti sekä asiantuntevasti
Kuopio
1 vuotta sitten
Eri aloilla työkokemusta kerryttäneenä on eri liittojakin tullut vastaan. Paras ja asiantuntevin liitto tähän mennessä. Tradenomit liitossa olet ihminen etkä jäsennumero, toiminta on tehokasta ja läpinäkyvää ja siten vertailun kestävää. Jäsenmaksut ovat järkeviä kiinteällä kk hinnalla, palvelut alansa huippua ja palvelua/apua olen saanut aina kun sitä olen tarvinnut. Tradenomit sisältää 144% täyttä palvelupitoisuutta (Ei sisällä karsinogeenejä tai epämääräistä koneellisesti eroteltua höpöhöpöä) Sopii niin töihin kuin vapaa-aikaan.
1 vuotta sitten
Sain nopeasti ystävällistä ja asiantuntevaa apua. Ongelmaani paneuduttiin ja asian selvittämiseen käytettiin useita työtunteja. Minuun oltiin useita kertoja yhteydessä puhelimitse ja kerrottiin missä mennään ja mitä vaihtoehtoja meillä on. Myös työnantajaan oltiin juristin toimesta yhteydessä.
Tampere • Tampereen kaupunki
1 vuotta sitten
Sain erittäin asiantuntevaa palvelua ja vinkkejä asiani hoitamiseen ja eteenpäinviemiseen.
Vaasa • Vato ry
2 vuotta sitten
Jäsenyyden sai vaihdettua vaivattomasti ja nopeasti.
Helsinki
2 vuotta sitten
Sain erittäin ystävällistä ja asiantuntevaa apua Katriinalta! Iso kiitos siitä hänelle.
Hämeenlinna
2 vuotta sitten
TRAL is reliable and is open to all professional and highly educated people in terms of job search, training, insurance and social security.
Porvoo
2 vuotta sitten
Sain palvelua välittömästi ja vastaukset kaikkiin minua askarruttaviin kysymyksiin. Suosittelen jäsenyyttä, se antaa turvaa opiskelijalle sekä työntekijälle.
Helsinki
2 vuotta sitten
I’ve been a member for years and that’s all thanks to one friend. I’m so grateful to be part of this Union because I have greatly benefitted from their services, especially their lawyers. Any time I have needed legal advice or for them to intervene, they have. Everytime they are kind, professional, willing to help and respond very promptly. The service has been impeccable and I would highly recommend becoming a member if you’re not already.
Vihti • Vihdin kunta
2 vuotta sitten
Hyvä ja miellyttävä asiakaspalvelu ja sain hyvin ohjeistusta.
Vantaa
2 vuotta sitten
Palvelu ylitti odotukset, se oli konkreettista ja kokonaisvaltaista
Rauma
2 vuotta sitten
Valitsin sillä perusteella, kun otatte huomioon asiakkaan tilanteen ja kaikki eivät ole samassa tilanteessa eli kaikki eivät ole rikkaita. Palvelette ystävällisesti, auttavaisesti ja kuuntelette asiakasta.
2 vuotta sitten
Sain vastauksen kysymykseeni todella nopeasti (seuraava päivä) ja se oli selkeä eli ei mitään jargonia vaan suoraan asiaan.
Nurmijärvi
2 vuotta sitten
Jo lähtien tradenomeihin liittymisestä, olen tuntenut että minusta välitetään. Olin liittynyt täysijäseneksi vaikka olen oikeutettu opiskelija jäsenyyteen, ja minulle soitettiin ja asia selvitettiin. Tämän lisäksi työssäni tuli ikävä riita-asia, ja sain siihen oikeudellista apua välittömästi liiton juristilta. Helpotti asioiden ratkomista kun sai neuvoja ja apua tilanteeseen, ja tiesin, että liitto on puolellani ja tarvittaessa puuttuu tilanteeseen.
Tornio
3 vuotta sitten
Asiointi oli nopeaa ja sujuvaa. Sain heti vastauksen kysymykseeni ja ohjeet miten toimia.
Espoo
3 vuotta sitten
Ihan huippua palvelua tilanteissa kuin tilanteissa - aina nopeasti, asiantuntevasti ja ystävällisesti! Olen ollut jäsenenä jo pitkään, ja tukea on saanut aina tarvittaessa niin ura-, laki- kuin palkkaneuvonnan osalta.
Turku
3 vuotta sitten
Sain teiltä todella nopeaa ja ystävällistä palvelua, sekä juuri sitä tietoa mitä tarvitsin. Olin erittäin tyytyväinen palveluun.
Helsinki • Radical Soul Oy
3 vuotta sitten
Olen ollut todella vaikuttunut liittoni viestinnästä ja siitä kuinka paljon tarjoatte erilaisia tilaisuuksia, tapahtumia, webinaareja jne. Kiitos ❤ Pidän siitä, että on sekä tiukkaa asiasisältöä ja vapaamuotoisempaa settiä kuten joogat ja musavisat. Akavan pj-kisan jälkeen kun kuulin, että oma liittoni oli äänestänyt voittajaa, olin nostaa kytkintä, mutta vahvalla ja vakuuttavalla viestinnällänne ja jäsenpalvelulla, saitte minut pysymään jäsenenä ja taas pitämään teistä.
Tampere
3 vuotta sitten
Ihan mahtavan inspiroiva esitys ja upea Anssi Rantanen!❤️💎 Paljon tuli ideoita, konkretiaa ja kirjatipsejä vuodelle 2021, joka on itselleni uusien mahdollisuuksien ja ison muutoksen vuosi.
3 vuotta sitten
Marko Rytkönen oli erittäin sympaattinen esiintyjä. Tietoa ja taitoa löytyy mutta silti ollaan jalat maassa.
Espoo
3 vuotta sitten
Olen osallistunut nyt syksyllä Pipsan LinkedIn-koulutukseen ja se oli ainakin ihan timanttia!
Tampere
3 vuotta sitten
Esiintyjällä oli asiantuntemusta ja selkeä tyyli esittää asioita. Miellyttävä kuunnella.
Kouvola
3 vuotta sitten
Ihana mukaansa tempaava luennoitsija joka piti yleisön hereillä ja vei asiaa hyvin eteenpäin. Luennolta jäi paljon mieleen apuja ja työkaluja jotka pääsevät heti käyttöön. Kiitos, tätä lisää, paljon ja nopeasti!
Kotka
3 vuotta sitten
Just sellasta kansantajusta puhetta sijoittamisesta ja sen aloittamisesta mitä sijoittamista suunnitteleva ihminen tarvitsee rohkaisuksi. Puhujasta paistoi hänen oma innostuksensa asiaan ja se oli omiaan lisäämään esityksen tunnelmaa. Ihan täys kymppi ainaskin mulle.
Järvenpää
3 vuotta sitten
Todella hyödyllinen ja paljon tietoa antanut koulutus
Oulu
3 vuotta sitten
Ajankohtainen ja hyvä koulutus + helppotajuinen ulosanti kouluttajalla. Kiitos!
Tampere
3 vuotta sitten
Innostava ja kiinnostava esitys.
Jyväskylä
3 vuotta sitten
Hyvä koulutus datasta sellaiselle, jolla ei ole juurikaan kokemusta siitä.
Kemi
3 vuotta sitten
Mielenkiintoinen ja selkeästi esitetty. Näin työnhakijan näkökulmasta avasi hyvin rekrytointiprosessia tuoden esiin anonyymin ja nykyaikaisen työnhaun selkeät edut molemmille osapuolille.
Kotka
3 vuotta sitten
Kouluttaja oli oikein miellyttävä. Puhui sopivaan tahtiin, kyseli kuuntelijoilta, herätti keskustelua ja oli oikein läsnäoleva ja mukavantuntinen tyyppi. Koulutuksen sisältö herätti ajatuksia ja oli oikein ajankohtainen ja sopivan napakka. Oikein mainiota!
Ylöjärvi
3 vuotta sitten
Ytimekäs luento, jossa ei sorruttu teknisten asioiden listaukseen vaan keskityttiin otsikon mukaisesti siihen, kuinka dataa voi ja kannattaa hyödyntää liiketoiminnan kehittämiseen. Tekniset yhteydet toimivat myös moitteetta.
3 vuotta sitten
Etäsuklaatasting oli informatiivinen ja elämyksellinen. Maisteltavat suklaat olivat huolellisesti valikoidut ja tarjoilivat mielenkiintoisen makumatkan, jonka myötä opin tuntemaan suklaamakuani entistä tarkemmin.
Lahti • Eläkeläinen
3 vuotta sitten
Nopeaa, asiallista, ystävällistä.
3 vuotta sitten
Noea, selkeä ja asiapitoinen viesti. Tuli lämmin olo oman ongelman kanssa ei ole yksin
Tampere • Haarla Oy
4 vuotta sitten
Palvelu oli hyvää ja sain mitä tarvitsin asiallisessa ajassa.
Turku
4 vuotta sitten
Sain erinomaista palvelua ja kattavat vastaukset esittämiini kysymyksiin. Perustelut taustoineen osattiin avata hyvin.
4 vuotta sitten
Kiitos hyvästä ja nopeasta asiakaspalvelusta.
Vantaa
4 vuotta sitten
Todella nopea vastausaika sekä alkuperäiseen mailiini että lisäkysymyksiini koskien lomautuksiin liittyviä luontaisetuuksia. Kiitos ja aurinkoisia kesäpäiviä.
4 vuotta sitten
Asiantunteva ja nopea palvelu!
Helsinki
4 vuotta sitten
Vastaus saapui nopeasti ja vastasi kysymykseen
4 vuotta sitten
Sain hyvin apua ongelmaan. Ja rehellisiä vastauksia useammalta kannalta
TURKU • Tietokeskus Finland Oy
4 vuotta sitten
Tradenomit tai Tradenomiliitto on oikeasti kiinnostunut jäsentensä edunvalvonnasta ja kokonaisvaltaisesti sekä koulutuksen sekä työelämän kehittämisestä sekä selkeästi pysyttelee aallonharjan yläpuolella tehden sellaisia ratkaisuja/ehdotuksia, joista muut vastaavat tahot vasta arvuuttelet ja pohdiskelevat. Uusi "No limits" kuvaa nimenomaan sitä rohkeutta, jonka voi helposti rinnastaa Tradenomeihin.
Helsinki
4 vuotta sitten
Tradenomit on todella proaktiivinen liitto/yhteisö, joka tarjoaa jäsenilleen loistavia palveluita (hinta-laatusuhde on aika kovaa luokkaa) ja on muutenkin yhteiskunnallisesti aktiivinen, eteenpäin katsova ja mukautumiskykyinen. Loistavaa toimintaa!
4 vuotta sitten
Hyviä koulutuksia ja jäsenetuja
Vantaa • Sinebrychoff Oy Ab
4 vuotta sitten
Hyvin on yhteistyö toiminut. Danskebankilta saa hyviä lisäetuja.
Raisio
5 vuotta sitten
Olen saanut todella asiantuntevia vastauksia, jotka ovat aidosti auttaneet kysymyksissäni. On myös lohduttavaa, että juridisesti epäselvissä tilanteissa voi turvautua liiton apuun. Tulee turvallinen olo, kun joku toinen pitää puoliani.
5 vuotta sitten
Soitin tänään Tradenomien palkkaneuvontaan, koska olen harkinnut alanvaihtoa. Kaipasin tukea omalle näkemykselleni tilanteessa, jossa olen usean ylemmän korkeakoulututkinnon ja vaihtanut paikkakuntaa. Olen myös miettinyt, että vaihdan liittoa. Katriinan loistavan avun ja neuvojen vuoksi en tule vaihtamaan liittoa. Halusin lähettää palautetta, jotta tiedätte minkälainen timanttinen asiantuntija teillä on tiimissä.
5 vuotta sitten
Aina nopea, ystävällinen ja asiantunteva palvelu!
Trustmary on SaaS-työkalu arvostelujen keräämiseen ja korostamiseen verkkosivustollasi. Voit tuoda arvosteluja verkkosivustollesi Googlesta, Google Playsta, Facebookista, Tripadvisorista, Yelpistä, Capterrasta, G2:sta ja laskentataulukoista.