155 yritystä
“Priiman yrityksiemme palveluihin nimetyt henkilöt ovat perehtyneet yrityksiemme tilanteeseen ja toimivat huolellisesti. ”
“Selkeät sivut ”
“Pitkäaikainen yhteinen matka yrityksen elinkaaren eri vaiheissa on luonut luottamukselliset suhteet yritystemme välille. Voimme luottaa siihen, että tilitoimiston hoitaessa asioita myös vaadittava yhteiskunnalliset velvoitteet hoituvat.”
“Ammattitaitoinen sähkömies, joka onnistui ratkaisemaan ongelman yhdellä käynnillä. Palvelun nopeus (tilauksesta toimitukseen) oli myös erittäin hieno juttu. Myös asiakaspalvelusta sain hyvää ja ystävällistä palvelua.”
“Nopea toimitus.”
“Tästä kaupasta saa apua ja näkemystä sopiviin tuotteisiin.”
“Asentajan työ oli ammattitaitoista. Olin sopinut kustannusarvion puhelimitse mutta niin ei ollut.Laskun tultaessa näin ei ollut. Olen yrittänyt olla yhteydessä puhelimitse mutta ketään ei kiinnosta. Päivystys numero vastaa ja yhdistää jollekin mutta menee hetken päästä vastaajaan. Maksan laskusta vain sovitun kustannusarvio summa.”
“Olen ollut asiakkaana vuodesta 2019 ja tänä aikana ollut kolme kirjanpitäjää. Siirtymä on kirjanpitäjien välillä ollut saumatonta ja kaikki ovat olleet päteviä. Ei moitteitta. 👍”
“Jokipiin Pellava lähti ketterästi yhteistyöhön myös meidän pienen liiton kanssa. Teetimme hienot pyyhkeet arvokisoiohin ja liitollemme nopealla aikataululla, ja saimme mukavasti kokeiltua varainhankintaa joulun alla pyyhemyynnillä, josta opimme lisää ja kehitämme ideaa yhteistyöhön jatkossa paremmaksi kumpaakin osapuolta palvelevaksi. Kiitos, että teette ketterää, luotettavaa ja mukavaa yhteistyötä. ”
“Laitoin sähköpostilla kysymyksen liittyen paritaloasunnon kaukolämmönjakokeskukseen. Olin sillä asenteella että kokeillaan nyt, tuskin vastaavat. Mutta mitä vielä, soittivat todella nopeasti ja asiaan selitettiin vastaus todella hyvin ja perusteellisesti. Todella hyvää asiakaspalvelua kiitos!”
“God kvalite och service”
“Ystävällinen palvelu.”
“Palvelu toimii loistavasti ja valikoimat kunnossa sekä saatavilla heti toimitukseen.”
“Myynnin henkilöllä vahva asiantuntemus vanhojen talojen ilmastointiremonttien järkevistä vaihtoehdoista. Myyntitilanteessa asiantuntemus näkyi mm. siinä, että ei yritetty ylimyydä, vaan löytää talollemme ja sen asukkaille optimaalisin ratkaisu olemassa olevien rajoitteiden puitteissa. Ilmastointiremontin suorittaneella asentajalla samalla tavalla vahva kokemus ja osaaminen, joka näkyi laadukkaana toteutuksena sekä suunnitellun osalta, että talosta löytyneiden yllätysten osalta. Hyvä kommunikaatio koko remontin ajan. ”
“Asiakaspalvelunne oli ensiluokkaista! Tekemisen meininki!”
“Luotettava, asiakasystävällinen, edullinen. ”
“Ei vielä kokemusta katsotaan sitte miten sähkölasku pienenee”
“Loistavaa ja joustavaa tekemistä sekä asiantuntemusta.”
“Palvelu oma kieli svenska ”
“Hyvä ja selkeä arviointipaketti. ”