“Ikkunoiden ja ovien tiivisteiden vaihto, halusin ettäå tarkennetaan mitkä ikkunat tarvitsevat huoltoa. Asiantunteva myyjä. Piti tulla 2 työntekijää, mutta ensimmäisenä päivänä tuli 4, yksi huolsi ovet hyvin, yksi oli harjoittelija jota työnjohtaja tuli pyynnöstäni opastamaan. Samalla selvisi että yläkerrassa 4 ikkunaa ei voi huoltaa. Tiivisteet ok sinä päivänä. Seuraavana päivänä tuli 2 eri työntekijää. Kysyin toiselta tiivisteiden laittajalta, onko huoltanut 4 ikkunaa (joita vaikea avata ja sulkea) sanoi että on, mutta jälkeenpäin huomasin etten havainnut näissä muutosta. Lisäksi jälkeenpäin huomasi olohuoneessa 3 ja yläkerran 1 ikkunassa laseissa likaisuutta, mikä osoittautui silikonitahroiksi ilmeisesti pyyhkimisen jälkeen. Nämä 4 kiinteälasista ikkunaa ei oltu sovittu huoltolistalle. Valitin ja seuraavalla viikolla tuli ammattitaitoinen työntekijä joka huolsi ikkunat ja teki jäljellä olevat 3 ikkunaa ja ulko-oven ja pesi ikkunat, mutta 2 jäi pesemättä ja tuli pesemään ne uudestaan, kun ei ollut huomannut 2 ikkunaa. Ikkunat ovat ns ruotsalaisikkunoita, joissa 3 lasia yhdessä pokassa.
Lopussa kiitos hyvästä lopputuloksesta, mutta se vaati minulta vanhukselta tarkkaavaisuutta.
Kouluttakaa työntekijät hyvin, harjoitteliijat ok kun opetetaan. Vanhoja naisia tilaajina ei pidä aliarvioida!
”
Ikkunatiivistys ja huoltoIkkunat ja ovetOvihuolto
Päivitetty 21.10.2026