Tsemppiukko on tiimin tukipilari

Trustmary teamTrustmary team
Viimeksi muokattu: January 11th, 2022

Tsemppiukko on tiimin tukipilari

Pasi Isomäki työskentelee Trustmarylla parhaillaan B2B-myynnin parissa. Samalla hän toimii oman tiiminsä tiiminvetäjänä. Omien sanojensa mukaisesti hän toimii  tiiminvetäjänä “tsemppiukkona”, joka pitää huolen siitä, että tiimi pääsee tavoitteisiinsa ja että kaikki voivat hyvin. Isomäki arvostaa työyhteisössään erityisesti sitä, että koko porukka puhaltaa aidosti yhteen hiileen.

Isomäki aloitti Trustmarylla vuoden 2019 tammikuussa. Tuolloin hän oli elämässään sellaisessa vaiheessa, että kaipasi kipeästi uusia haasteita. Trustmary oli hänelle ennestään puoliksi tuttu toimija. 

– Ensimmäisen kerran törmäsin Trustmaryyn muistaakseni vuonna 2017 yhdellä Jyväskylä Entrepreneurship Societyn brunssilla. Ajattelin silloin, että tuossa on muuten hyvää tekemisen meininkiä, Isomäki muistelee. 

JES:n brunssin jälkeenkin Isomäki kuuli verkostoistaan pelkkää hyvää Trustmaryn toiminnasta. 

– Minulle tuli sellainen mielikuva, että vaikka kasvu oli voimakasta, niin hommia tehtiin sopivalla tavalla pilke silmäkulmassa. Totesin, että tämä voisi olla sellainen minun tyyliseni paikka. Lopulta sitten tammikuussa 2019 treenikaverini totesi minulle, kun hakkasin päätäni töiden suhteen seinään, että haepa nyt Trustmarylle. Hänkin oli sitä mieltä, että tämä olisi ihan minun näköiseni paikka, Isomäki jatkaa. 

Buukkarista tiiminvetäjäksi

Pian hakemuksen jättämisen jälkeen silloinen Jyväskylän myynnin vetäjä Aki Hokkanen otti yhteyttä. Isomäki päätyi aloittamaan työskentelyn myynnin alkupäässä buukkaamalla tapaamisia seniorimyyjien kalenteriin. Kun kokemusta karttui ja tarjooma tuli tutuksi, alkoi hän saada myös omaa myyntivastuuta. Tämä tarkoitti käytännössä omien tapaamisten vetämistä. Vuoden 2020 alusta mukaan tuli myös tiiminvetäjän rooli.

– Minulla on paljon aiempaa kokemusta kuluttajapuolen puhelinmyynnistä. Tänne Jyväskylään kaivattiin buukkiin sellaista tsemppaajaa, joka kehittäisi soittotyötä, vastaisi tavoitteista ja pitäisi ihmisistä huolta, Isomäki sanoo. 

Tiiminvetäjänä Isomäki on päässyt tekemään myös uusia myyntitiimin rekrytointeja.

– Olen siis tavallaan pelannut sen koko pelin läpi myynnin alkupäästä buukkaamisen kautta omien tapaamisten vetämiseen ja aina tiiminvetäjäksi asti. Nyt olen siinä tilanteessa, että minulla on omaa myyntivastuuta ja sen lisäksi vastaan myös oman tiimini tavoitteiden täyttymisestä, hän summaa. 

Urapolku on vasta alussa

Kasvaneesta vastuustaan ja etenemisestään huolimatta Isomäki kokee, että hänen oma urapolkunsa Trustmarylla on edelleen vasta aivan alkumetreillä. Yritys kasvaa ja muuttuu parhaillaan tuotantotalosta kansainvälistyväksi SaaS-taloksi. Tämä takaa sen, että paljon mielenkiintoisia asioita on edessä niin tiimin vetovastuun kuin esimerkiksi kansainvälistymisen osalta.

– Tulevaisuuden osalta uskon, että työnkuvani tulee keskittymään yhä enemmän ihmisten johtamiseen ja kansainvälistymiseen. Mielestäni on erittäin hienoa, että olemme kansainvälinen toimija. Meillä on potentiaalia mennä minne vain. Mielenkiinnolla odotan sitä, mihin minä ja me yhdessä vielä päädymmekään, Isomäki hymyilee. 

Vaikka kasvu onkin ollut vauhdikasta ja muutokset paikoitellen suuria ja nopeitakin, on tekemisessä silti säilynyt aina oikea fiilis ja tapa tehdä töitä yhdessä. 

– Yksi tärkeimmistä saamistani opeista on mielestäni se, että tällaista kasvua ja tekemisen meininkiä ei tarvitse repiä väkisin työntekijöiden selkänahasta, vaan kun puhalletaan yhteen hiileen ja tehdään hommia oikeasti tehokkaasti ja järkevästi, niin silloin kaikki voivat paremmin. Tämä näkyy firmamme perusarvoissa ja johtamisessa, Isomäki painottaa. 

“Trustmary on paras työpaikka, missä olen ollut”

Isomäen mielestä Trustmaryn vahvuus ovat ihmiset. Töissä on aidosti kiva olla. Vaikka töitä tehdäänkin tavoitteellisesti ja kurinalaisesti, on hyvällä porukalla helppo puskea eteenpäin.

– Voin sanoa suoraan, että Trustmary on paras työpaikka, missä olen ollut. Aika monta vuotta piti odottaa, että tällainen paikka osui kohdalle. Meillä myynnissä on todella hyvä tuote, josta asiakkaamme ovat liekeissä. Olen todella iloinen siitä, että olen täällä, Isomäki hymyilee. 

Trustmarylle tullessaan kenenkään ei Isomäen mielestä tarvitse olla valmis ammattimyyjä. Tärkeintä on sen sijaan olla valmis kasvamaan, oppimaan ja kehittymään.

– Me kaikki kasvamme tämän firman sisältä käsin. Meistä jokainen on oppinut ihan älyttömästi omalla urapolullaan, sillä toiminta kasvaa ja kehittyy koko ajan. Jos olet valmis oppimaan uutta ja elämään muutoksessa, niin tervetuloa Trustmarylle! 


Kirjoittajasta
Trustmary team
Trustmary team