”Tuki on ollut alusta asti sellaista, etten ole muualla vastaavaa kokenut”

Trustmary teamTrustmary team
Viimeksi muokattu: June 27th, 2022

”Tuki on ollut alusta asti sellaista, etten ole muualla vastaavaa kokenut”

Jos Trustmaryn työntekijöistä pitäisi nimetä joku hyvin määrätietoinen tekijä, nostaisi moni hyvin todennäköisesti esiin BDR-tiimissä harjoitteluaan suorittavan Jannen. Liiketaloutta Jyväskylän ammattikorkeakoulussa opiskeleva ja kansainvälisille vesille tähtäävä Janne Kautto Penttinen halusi tulla Trustmarylle oppimaan myynnin tekemistä, sillä myyntiä tarvitaan kaikilla elämän osa-alueilla. 

– Opintoihini kuuluu pakollinen vaihto ja koska se on edessä vasta ensi vuonna, niin ajattelin, että nyt olisi mahtava lähteä tekemään työharjoittelua omalta alalta. Sitten koulumme sisäisen viestinnän kautta silmilleni hyppäsi Trustmaryn ilmoitus, jossa haettiin myynnin harjoittelijoita, Janne muistelee.

– Myynti on aina kiinnostanut minua. Pidän sitä äärimmäisen tärkeänä, koska sitä tarvitaan kaikilla elämän osa-alueilla, hän jatkaa.

”Opin itse parhaiten niin, että otan ja teen”

BDR-tiimissä Jannen tehtävä on keskittyä prospektointiin eli uusien, potentiaalisten asiakkaiden kontaktointiin ja asiakastapaamisten sopimiseen. Potentiaalisten asiakkaiden löytämisen ja tunnistamisen lisäksi tärkeää on toisaalta myös suodattaa pois sellaiset toimijat, jotka eivät sovi Trustmaryn asiakasprofiiliin.

– Olen tykännyt siitä, että olen päässyt tekemään paljon erilaisia asioita. Opin itse parhaiten niin, että otan ja teen. Asioista voi aina lukea, mutta käytäntö on usein ihan eri asia. Meillä on myös paljon erilaisia buukkaamiseen ja prospektointiin liittyviä palavereja, joissa mietimme yhdessä BDR-tiimin kanssa sitä, mitä voisimme kehittää, Janne kertoo.

– On hienoa, kuinka nyt käytäntö kulkee koko ajan opintojen ohessa. Täällä on ollut älyttömän hauska olla juuri sen takia. Esimerkiksi tänään aamulla minulla oli HR-tunti, jossa käsiteltiin sitä, miten HR-asioita firman sisällä käsitellään ja miten asioista päätetään. Sitten tulen koulusta tänne ja pääsen havainnoimaan tätä teoriaa suoraan käytännössä. Olen käynyt myös kansainväliseen myyntiin liittyviä kursseja ja pääsen nyt näkemään sitä käytännössä, Janne iloitsee.

Lämmin fiilis heti ensimmäisestä päivästä asti

Ennen opintojaan Janne ehti tehdä pitkään töitä erilaisissa organisaatioissa asiakaspalvelutehtävissä – myös kansainvälisesti. Työelämässä oleminen on opettanut paljon ja kokemusta on karttunut kattavasti. Trustmarylla hän arvostaa erityisesti koko organisaation läpinäkyvyyttä ja toisten auttamisen kulttuuria.

– Olen tehnyt hommia hirvittävän monessa eri firmassa. Olen nähnyt sellaisia tapoja työskennellä, jotka toimivat, mutta sitten myös sellaisia, jotka eivät toimi. Täällä on ollut ensimmäisestä päivästä asti lämmin fiilis. Tuki on ollut alusta asti sellaista, etten ole muualla vastaavaa kokenut. Kaikki tuki ja turva on annettu onnistumista varten, Janne kiittelee.

Oppiminen näkyy rutiineissa

Tulevaisuudessa Janne tähtää kansainväliselle uralle. Sen vuoksi Trustmaryn kaltainen kasvava, kansainvälistyvä yritys oli harjoittelun kannalta erinomainen valinta. Harjoittelusta on tarttunut mukaan valtava määrä oppeja.

– Oppiminen on hyvin kokonaisvaltaista ja näkyy rutiineissa. On ollut mielenkiintoista nähdä tällaisessa vaiheessa kansainvälistymistä olevan yrityksen toimintaa ja kansainvälistymisen etenemistä. Tämän on mahdollistanut organisaation läpinäkyvyys, Janne kertoo.

– Myynnistä itsestään olen oppinut sen, että mitä se käytännössä vaatii ja miten luottamusta saadaan rakennettua. Olen buukatessani saanut myös huomata sen, että isojenkin yritysten toimitusjohtajat ovat ihan tavallisia ihmisiä. Monien kanssa pystyy juttelemaan ihan kuin kaverin kanssa, Janne hymyilee.

Harjoittelu ja opinnot kulkevat käsi kädessä

Janne kokee, että hänen itseluottamuksensa on kasvanut harjoittelun aikana todella paljon.

– Kun huomaat, että onnistut, niin se kasvattaa luottoa omaan osaamiseen ja onnistumiseen, Janne toteaa.

Hän haluaa kannustaa myös muitakin liiketalouden opiskelijoita hakeutumaan harjoitteluun myynnin pariin sekä ylipäänsä Trustmarylle. Opintojen ja töiden yhteensovittaminen on ollut helppoa ja mutkatonta.

– Täällä on otettu todella hyvin huomioon se, että minulla on myös opinnot. Minulla ei ole ollut mitään painetta sen suhteen, että pitäisi esimerkiksi tulla toimistolle aina tiettynä aikana. Ei siis tarvitse olla huolissaan siitä, että ollaanko täällä kello kaulassa katsomassa, että onko se Janne tullut toimistolle, vaan annetaan tarvittava aika opinnoille. Tänne kannattaa kyllä ehdottomasti hakeutua sekä liiketalouden puolelta että tietysti muualtakin. Harjoittelu ja opinnot kulkevat käsi kädessä toisiaan tukien ja tästä saa paljon irti, Janne summaa.

Myynnin työharjoittelu opiskelijoille on avoinna! Katso lisää: https://careers.trustmary.com/


Trustmary team
Trustmary team