Jyväskylän kaupunginteatteri on nyt Paviljongissa!
Uno Savolan katu 8
Lue alta mitä mieltä asiakkaat ovat yrityksestä.
Kannonkoski
9 päivää sitten
Pikkurikoksia rakkaudessa oli todella hyvällä näyttelijäsuorituksella tehty esitys. Nautin todella paljon.
Jyväskylä
17 päivää sitten
Olimme nähneet Bosslady-esityksen jo syksyllä ja kun meille tuli nuorisoa lomalle, tiesimme kokemamme pohjalta, että voisimme viedä heidätkin esitystä katsomaan. Nautimme uusintaesityksestä ja nuoret myös. Näyttelijät olivat edelleen sitoutuneita ja motivoituneita esiintymään meille, niinkuin olisivat esiintymässä ensimmäistä ja ainutta kertaa! Järjestelyt toimivat myös moitteettomasti! Kiitos 😊
Kuopio
20 päivää sitten
Bosslady- musikaalin koreografiat olivat upeat ja kaikki tanssivat hienosti. Hyviä laulajia oli paljon ja biisit olivat upeita. Esitys oli vauhdikas, toimiva ja näyttävä. Esityksessä oli myös paljon ajatuksia herättäviä juttuja.
Saarijärvi
23 päivää sitten
Bosslady-musikaalissa oli ajankohtainen yhteiskunnallinen aihe hienossa paketissa, taitavat esiintyjät, upea puvustus ja lavastus, hieno musiikki, kaiken kaikkiaan raikas. Muutti käsitykseni, että musikaalit ovat pölyisiä rakkaustarinoita.
Naantali
29 päivää sitten
Pikkurikoksia rakkaudessa oli kerta kaikkiaan erinomainen teatterikokemus. Teksti oli puhuttelevaa, näyttelijät hyviä ja kokonaisuus kantoi loistavasti.
Jyväskylä
1 kuukautta sitten
Bosslady oli mukaansa tempaava. Loistavaa tekemistä. Hyvä musiikki, hyvät tanssijat ja laulajat
Korpilahti
1 kuukautta sitten
Pikkurikoksia rakkaudessa oli hyvä, esiintyjät olivat loistavia. Ihanat lavasteet. Mielenkiintoinen tarina. Hyviä kysymyksiä, hyviä vastauksia, ihanaa vuoropuhelua.
Toivala
1 kuukautta sitten
Pikku rikoksia rakkaudessa oli erittäin taitavasti näytelty ja juoni oli yllätyksiä täynnä. Repliikit olivat erinomaisesti näyttelijöiden hallussa.
Jyväskylä
2 kuukautta sitten
Laura-näytelmä oli mielenkiintoinen ja roolitus loistava. Etenkin Piia Mannisenmäen suoritus kosketti. Hetkeksti unohdin, että kyse oli näytellystä roolista, niin uskottavasti Piia roolinsa hoiti. Yllätyin, kun huomasin vakavan aiheen äärellä myös nauravani - ja tämä oli siis pelkästään plussaa. Ei vain näytelmä, vaan koko teatterielämys toimi hienosti. Henkilökunta oli ystävällistä ja avuliasta. Etukäteen ostettu väliaikatarjoilu oli maittava ja järjestelyt toimivat senkin suhteen moitteettomasti (väliaika olisi tosin saanut olla 30 minuuttia niin olisimme ehtineet juoda pannun tyhjäksi). Katsomon rakenne oli hyvä, koska penkkirivit nousivat niin paljon ettei edessä istuvien päät olleet edessä. Ja kun parkkihalli oli ihan teatterin vieressä, ei siirtymätkään aiheuttaneet suurta stressiä.
Jyväskylä
2 kuukautta sitten
Laura oli todella koskettava esitys. Roolisuoritukset oli kaikki upeita. Pitkästä aikaa kunnon draamaa.
Kerava
2 kuukautta sitten
Bosslady oli todella viehättävä kokonaisuus! Musiikki siivitti tarinaa ja loistavat roolisuoritukset sekä koreografiat olivat lähes mykistäviä! Ihana elämys, kiitos!
2 kuukautta sitten
Kävin katsomassa Bosslady-musikaalin 4.1.2025. Etsin uutta Paviljongin sisäänkäyntiä muiden hämmentyneen näköisten asiakkaiden kanssa. Katsomon epämääräinen ja tumma oviaukko tuntui siltä kuin asiakkaat olisivat hiippaileet bäkkärille ilman lupaa. Katsomo ja portaat huojuivat jalkojen alla. Penkkirivistö oli ahdas, kuin lentokoneessa istuisi, ja pelkäsin, että laukku tippuu edessä olevan penkin alle. Nämä ovat tietysti enemmän Paviljongin ongelmia, Jyväskylän kaupunginteatteri hoiti osansa hyvin. Asiakaspalvelijat narikassa ja lipunmyynnissä olivat ystävällisiä ja tehokkaita. Opasteet toimivat. Esitys jätti ristiriitaisen olon. Teoksen feminismi tuntui jopa näin nuorena naisena valitettavan päälleliimatulta, aggressiiviselta ja vaikeasti lähestyttävältä. En tiedä oliko se tarkoitus? Toisaalta ensemblekohtaukset soivat hienosti. Saara Jokiahon vahva laulu kannatteli koko teosta. Sami Ulmasen suuret aplodit saaneen soolonumeron voisin tulla katsomaan vaikka joka viikko uudestaan. Ja oli ilahduttavaa huomata, että katsojissa oli paljon myös nuoria ja miehiä. PS. Teidän omilla nettisivuilla ja lippu.fi:n nettisivuilla on tekijätiedoissa eroja esim. näyttelijöiden kohdalla :)
Jyväskylä
2 kuukautta sitten
Pikkurikoksia rakkaudessa piti otteessaan läpi esityksen. Se hauskutti, sekä puhutteli ja tarjosi arvaamattomia juonenkäänteitä. Näyttelijät olivat todella taitavia ja vuorosanamaratoonin pituus ei heikentänyt heidän eläytymiskykyä missään vaiheessa. Lavastus oli tyylikäs, kodikas ja tuki hienosti näytelmää. Upea esitys, joka antoi ajateltavaa.
Jyväskylä
3 kuukautta sitten
Katsoin Tarinoiden Joulu. Aivan ihana esitys, lavastus upea, laulajat hyviä. Kokonaisuutena arvosana 10+. Toivottavasti ensi vuonnakin nähdään vastaava esitys.
Sysmä
3 kuukautta sitten
Bosslady-musikaalissa kiinnosti Maija Vilkkumaan musiikki. Esitys oli valtavan hyvä ja liikkuva ja esittäjät mahtavia, joten hyvä kokonaisuus kaiken kaikkiaan. Kiitos kaikille tekijöille!
Helsinki
3 kuukautta sitten
Laura, erinomainen parisuhde tulkinta nykyajassa, mieletön, terävä dialogi. Näyttelijät onnistuivat
Jyväskylä
3 kuukautta sitten
Pasi Lampelan Laura upea, koskettava ja ajatuksia jokaisen arkeen jättävä tarina. Roolihenkilöt tarkoin valitut ja huippusuorituksia kaikki. Erityismaininnan ansaitsevat Piia ja Maria, joiden vahvat tulkinnat herättivät suuria tunteita.
Jyväskylä
3 kuukautta sitten
Koko teatterissakäynti oli mukava elämys keskellä arkea.
Jyväskylä
3 kuukautta sitten
Laura oli erittäin hyvä kaikin puolin. Hyvä esitys ei paljon lavasteita kaipaa!
Jyväskylä
3 kuukautta sitten
Näytelmä Laura. Aihe oli minusta kiinnostava. Tätähän se on avioliitossa elävien arkitodellisuus. Aihetta käsiteltiin suorasukaisesti. Ilman turhia kaunisteluja. Tämän myös näyttelijät olivat rooleissaan omaksuneet. Kiitos jokaiselle viidelle. Puitteet pelkistetyt mutta se on helppo antaa anteeksi. Erityiskiitos valinnasta tehdä yhteistyötä kahden näyttämön kesken. Uskoisin sen olleen kimmokkeena näyttelijöille molemmin puolin.
Helsinki
3 kuukautta sitten
"Laura" oli kaikin puolin positiivinen teatterikokemus. Näytelmä oli hyvin kirjoitettu ja toteutettu. Se imi mukaansa, ja rytmitys toimi erinomaisesti. Äänimaisema taustalla oli hienosti rakennettu ja tärkeä osa toimivaa kokonaisuutta. Näyttelijätyö oli vahvaa ja hahmot kiinnostavia. Tämä kannatti nähdä.
Jyväskylä
3 kuukautta sitten
Bosslady oli mahtava! Musiikki, laulu, tanssi ja kaikki. Ja Saara on niin taitava!
Keuruu
3 kuukautta sitten
Bosslady on todella ajatuksia herättävä , vauhdikas, elämänmyönteinen esitys. Toivoisin, että myös nuoret katsoisivat esityksen.
Ruovesi
3 kuukautta sitten
Bosslady musikaali oli minun ja tyttäreni makuuni. Se puhutteli niin vanhempaa että nuorempaa sukupolvea. Nuoret esiintyjät olivat parasta 🥰
Jyväskylä
3 kuukautta sitten
Laura-esityksessä oli hyvät näyttelijät ja odotin myös, että se on nautittavaa. Käyn katsomassa vähintään joka toisen uuden esityksen
Kuopio
3 kuukautta sitten
Paikkana Paviljonki oli onnistuttu sisustamaan todella hyvin teatteritoiminnalle. Tyylikästä, akustisesti miellyttävää. Ja miten helppoa oli tulla toiselta paikkakunnalta autolla parkkiin ja esitykseen. Itse Bosslady-musikaali ylitti odotukset. Hienoa, uraauurtavaa suomalaista musikaalia. Seurueeni teini-ikäiset katsojat olivat vaikuttuneita esityksen ajankohtaisuudesta ja raikkaasta musiikista. Minä vanhana Vilkkumaa-fanina myös rakastin selkeää Maijan kädenjälkeä.
Jyväskylä
3 kuukautta sitten
Pikkurikoksia oli mielenkiintoinen, näyttelijäsuoritukset ja lavastus hyviä, voin suositella.
3 kuukautta sitten
Nyt teatteri huippu vireessä! Samassa korttelissa juna-asema ja hotelli! Kannattaa tulla kauempaa!
Jyväskylä
4 kuukautta sitten
Voitto kotiin oli viimisen päälle onnistunut farssikomedia. Hyvät näyttelijät, hyvä teksti ja ohjaus ollut ilmeisen tehokas. Nauraa sai kaiken aikaa vaikka välillä vähän 'kyynelten' läpi. Olen antanut tästä jo pidemmän arvion facebookissa. #voittokotiinjkl
Vaasa
4 kuukautta sitten
Musiikki on ihan taattua Vilkkumaan laatua. Hyvin tulkittu ja esitetty muutenkin.
Jyväskylä
4 kuukautta sitten
Laura. Mielenkiintoinen aihe. Huippu näyttelijät. Koskettava.
Jyväskylä
4 kuukautta sitten
Laura näytelmässä olivat tosi hyvät rooolisuoritukset kaikilla näyttelijöillä.! Näytelmä herätti ajatuksia elämästä ja valinnoista
Jyväskylä
4 kuukautta sitten
Laura, esitys oli hyvä. Mahtavat kolme päärooli näyttelijää. Paljon jäi mietittävää vallanhalusta, parisuhteesta ja onnesta. Puitteet viihtyisät ja kotoisat. Kannattaa ehdottomasti myös miesten nähdä.
Jyväskylä
4 kuukautta sitten
Voitto kotiin.Mainio juoni,esiintyjät j,upea lavastus ja valot.La dolce vita!
Jyväskylä
4 kuukautta sitten
Bosslady oli puhutteleva, mukaansa tempaava, tunteita herättävä ja vaikuttava. Näyttelijät olivat ihan huippuja rooleissaan! Valotekniikka oli hyvin toteutettu, mieleen jäi erityisesti kohta jossa muut näyttelijät peileillä pelasivat. Tarina oli hyvin etenevä ja tylsistymisen hetkiä ei koettu. Kiitos vielä!
Jyväskylä
4 kuukautta sitten
Pikkurikoksia rakkaudessa. Oli kahdella näyttelijällä paljon muistettavaa (vuorosanoja) mutta hienosti muistivat. Antoi myös yleistä ajattelemisen aihetta +++
Jyväskylä
4 kuukautta sitten
Nautin Bossladysta kovasti! Roolisuoritukset, musiikki, koreografiat, visuaalisuus kaikki aivan huippua! Energia oli upea. Kiitos ja kumarrus tekijöille!
Jyväskylä
4 kuukautta sitten
Pikkurikoksia rakkaudessa oli kiinnostava ja mukavat olosuhteet katsomossa.
Jyväskylä
4 kuukautta sitten
Paras teatteriesitys, jonka olen nähnyt. Älyttömän hyvät kappaleet, menevä musiikki ja hyvä huumori esityksessä. Esitys oli mukaansatempaava ja eteni vauhdikkaasti. Ei tullut pitkäveteistä hetkeä.
5 kuukautta sitten
Bosslady oli loistavasti toteutettu musikaali. Kaikki toimi erittäin hyvin: lavastus, puvustus, ohjaus, laulut, koreografiat = kokonaisuus oli yksinkertaisesti loistava! Kiitos koko työryhmälle ja erityiskiitos Maija Vilkkumaalle ajankohtaisesta tämän päivän musikaalista.
Konnevesi
5 kuukautta sitten
Tiukaksi treenattu paketti, hyvä koreografia ja loistava bändi.
Jyväskylä
5 kuukautta sitten
Bosslady musikaali oli hyvä. Siinä oli hieno valaistus yksi erityisen hieno kohtaus kun valoa heijastettiin "peileillää", puvustus, tanssit, koko kokonaisuus.
Jyväskylä
5 kuukautta sitten
Bossladyssa kaikki kohdillaa. Ajankohtainen aihe, osaavat näyttelijät ja hyvä musiikki.
Palokka
5 kuukautta sitten
Aivan mahtava kokemus. Todella positiivinen yllätys. En ole suuri musikaalien ystävä ja nimi oli erittäin luotaantyöntävä mutta onneksi olin väärässä!
Jyväskylä
5 kuukautta sitten
Näytelmä Pikkurikoksia rakkaudessa oli hyvä ja mielenkiintoinen. Herätti paljon ajatuksia. Näyttelijät olivat hyvin uskottavia ja heidän kemiansa pelasi hienosti.
Jyväskylä
5 kuukautta sitten
Erittäin tarkkaa näyttelijäntyötä (hyvä ohjaus🎭)Hieno lavastus, hyvä musiikki. Viihdyttävä ja kiehtova esitys.
9 kuukautta sitten
Ihania esityksiä, hyvä tunnelma . Kiitos !
Jyväskylä
11 kuukautta sitten
Musikaalit ovat aina olleet upeita esityksia, hienoja roolisuorituksia ja muutenkin erittäin viihdyttäviä, nyt oli vuorossa Evita, eikä pettänyt nytkään. Tykkäsin kovasti.
Jyväskylä
11 kuukautta sitten
Musikaalit ovat teattereissa parasta ja Evita oli huippu!
Jyväskylä
11 kuukautta sitten
Ihan huikea esitys!! "Keuhkot"Niin täydellisen viiltävää analyysia parisuhteen kiemuroista, siis loistava teksti. Erittäin hienosti toimi ajassa liikkuminen, ilman lavasteita. Roolisuoritukset ihan täydelliset.
korpilahti
11 kuukautta sitten
NYT oli Jyväskylässä taidokkaasti tehty musikaali! Lavastus monipuolinen, laulajien äänet upeat, tanssitaito loistava, puvustus taidokas! Kerrassaan upea esitys!
Muurame
11 kuukautta sitten
Aivan mahtava farssi. Nauroin vatsan kipeäksi ja silmät sumeiksi. Todella hienoa näyttelytyötä ja upea rytmi näytelmästä. Tästä jäi hyvä mieli todella pitkäksi aikaa. Tämä on myös näytelmä jota on tullut suositeltua todella monelle. Välillä on ihanaa keskittyä ihan vain johonkin hauskaan, ei aina vaikuttavaan ja vakavaan.
11 kuukautta sitten
Hiljaista Iloa. Olipas ihanaa nähdä näytelmä, mikä oli visuaalisesti niin runsas! Roolisuorituksetkin taidokkaita. Aion katsoa sen uudelleen. Muutenkin JKL:n Kaupunginteatterissa on ollut, varsinkin kuluvana näytäntökauteni, mielenkiintoinen ja mieluista ohjelmisto. Muistan nekin vuodet kun en viitsinyt katsoa edes yhtä näytelmää ja nyt olen katsonut kaikki ja jotkin kaksi kertaa. Jotain ihanaa on tapahtunut ohjelmiston valinnoissa. Jatkakaa tähän tapaan, niin katsojia riittää. Tsemppiä remonttiin! Odotan innolla Maija Vilkkumaan teosta! Paviljongissa tavataan😊
Jyväskylä
11 kuukautta sitten
Evita oli todella upea, tarinaa vietiin hienosti kertojan avulla, katsoja eli Evitan tarinan itsekin. Näyttelijä suoritukset loistavia, näytelmän intensiivisyys oli niin voimakas, että ajan kulku unohtui. Upea ääniset näyttelijät loistivat ja kulissit ja kohtaukset loivat tunteen, että oli mukana tarinassa. Tänä kautena käynyt 4ssä näytöksessä; Älä pukeudu päivälliselle, 2 kertaa Illallinen yhdelle ja nyt Evitaa katsomassa. Kaikki upeita ja hienoa työtä. Loistavia kaikki!!!
Jyväskylä
12 kuukautta sitten
Elävä teatteri on aina kiinnostava
Hankasalmi
1 vuotta sitten
Älä pukeudu päivälliselle Jo nimikin viittaa siihen, että tiedossa on hulvaton esitys, jossa ei ainakaan pitkästy eikä ehdi miettimään, että onkohan kotimatkalla tiet liukkaita. "Tutut" näyttelijät takuuvarmoja esiintyjiä.
Jyväskylä
1 vuotta sitten
Kaiken arjen ja synkkien uutisten keskellä tekee todella hyvää nauraa vaan sydämensä kyllyydestä. Esitys oli riemastuttava!
1 vuotta sitten
Upea taidonnäyte teatterilta. Mielettömät roolisuoritukset, esitys hioutunut timantiksi. Orkesterille suuri kiitos myös.
Espoo
1 vuotta sitten
Kannatti tulla Espoosta saakka katsomaan näytelmää, ihmetellä ja kuunnella mm. lukuisten ammattien sujuvaa nopeaa luetteloa ja juonihan oli senverran monimutkainen, että hereillä pysyi. Kiitos ex naapurille Jouni Salolle hyvästä ohjauksesta.
Jyväskylä
1 vuotta sitten
Jos haluaa irtautua arjesta ja heittäytyä ihan hulluun tarinaan, ja haluaa rentoutua ja nauraa, suosittelen vahvasti.
Jyväskylä
1 vuotta sitten
Keskeinen aihe. Aina. Hyvää, ammattitaitoista näyttelijätyötä. Koskettava, hauska, sama istuttava, elävä, ajassa kiinni.
Palokka
1 vuotta sitten
Esitys on napakymppi. Sekä näyttelijäntyö että teksti, ihan kaikki.
Jyväskylä
1 vuotta sitten
Ihailtavaa minimalismia ja näyttelijäntyön tarkkuutta. Loistava tekstilöydös.
Jyväskylä
1 vuotta sitten
Meidän teatterissa tehdään niin hyvää työtä kaiken aikaa. Enpä muista milloin olen pettyneenä lähtenyt jostain esityksestä.
Jyväskylä
1 vuotta sitten
Olen aina ajatellut, että teatteri ei ole minua varten. Näen sen eräänlaisena ”parempien” ihmisten ajanviettona, hienona ja fiininä tapahtumana. En myöskään koskaan uskonut, että voisin nauttia teatterista. Olin kuitenkin totaalisen väärässä. Ilta oli parhain kokemus pitkään aikaan, enkä välttämättä voi enää koskaan palata elokuvateattereihin puhtaasti siitä syystä, että teatteri oli joka osa-alueella parempi. Näyttelijät olivat uskomattoman hyviä, erityisesti Robertia näyttelevä Paavo Honkimäki oli mahtava. Olen jo ehtinyt suositella näytelmää ja teatteria yleisesti kaikille ystävilleni. Tulen varmasti palaamaan teatteriin!
Lahti
1 vuotta sitten
Esitys oli viihdyttävä. Todella maukas komedia josta ei puuttunut tapahtumia. Kannatti viettää vuorokausi Jyväskylässä.
Jyväskylä
1 vuotta sitten
Todella koskettava, otteessaan pitävä esitys. Yksi parhaista esityksistä, mitä olen nähnyt.
Jyväskylä
1 vuotta sitten
Arvostan korkealle näyttelijätyötä teatterissa. Ammattitaitoisuus näkyy Jyväskylässä. Näyttelijän työ teatterissa on hämmästyttävää ja häikäisevää: työ tehdään livenä juuri tässä hetkessä, sitä ei voida kuvata uudestaan parhaan lopputuloksen saamiseksi. Lisäksi näyttelijän pitää omaksua montaa eri roolia eri näytelmistä/musikaaleista ja osata heittäytyä kulloiseenkin rooliin. Jokaisen roolin alla on kuitenkin aito ihminen hyvine ja huonoine päivineen. Ihailtavaa työtä, johon en itse pystyisi. Arvostan kovasti! On ihanaa, että inhimillisyys näkyy. Parhaita hetkiä on, kun joku kohta ei ehkä ollutkaan käsikirjoitettua (tai sitä jää katsoja pohtimaan) ja näyttelijä joutuu improvisoimaan tai jopa sellainen hetki ”hauskassa näytelmässä”, että näyttelijä meinaa purskahtaa nauramaan omana itsenään. Nämä ovat ihania valonpilkahduksia aitoudesta.
Jyväskylä
1 vuotta sitten
Jyväskylän Kaupunginteatteri tarjoaa aina erittäin laadukkaita esityksiä. Tämä jälleen oli aivan huippu näyttelyä ja lavastus toimi. Aivan järjettömän hauska.
Jyväskylä
1 vuotta sitten
Upeita kuorokohtauksia, kivoja tanssipätkiä, mielenkiintoisesti esitetty elämäntarina.
Jyväskylä
1 vuotta sitten
Hieno esitys; loistava orkesteri jokaista nyanssia myöten, hyvin laulavat näyttelijät, saumaton koreografia ja dramaturgia- sekä jälleen hyvin kekseliäs lavastus, johon screeneillä luotiin ulkopuolelta tuleva tapahtumia kehystävä suuruus, joita klassikkosävelmät Evitan tarinasta kuljettivat. Kertakaikkisen upeaa ammattitaitoista työtä. Kiitos!
Jyväskylä
1 vuotta sitten
Naurettavan hauska teatterikokemus! Kaikki toimi juuri kuten pitkää. Taattua laatua!
Palokka
1 vuotta sitten
Esitys oli täydellinen, kiitos.
1 vuotta sitten
Esitys oli todella hauska. Sai nauraa paljon, mikä tuo piristystä arkeen. Näytteilijät olivat todella ammattitaitoisia.
Jyväkylä
1 vuotta sitten
Koska jokaisen pitäisi käydä teatterissa eikä vaan elokuvissa ja töllöttää telkkaria
Jyväskylä
1 vuotta sitten
Esitys oli piristävä ruiske syyspäivään. Näyttelijätyö oli loistavaa ja sai todella nauraa.
1 vuotta sitten
Esirippu aukeaa esittely oli taas kerran ihan mukava, hyviä pätkiä tulevista esityksistä, lisäksi hyvät tarjoukset kaupan päälle eikä siinä vielä kaikki, maistuvat kahvit kruunasi tilaisuuden, kaikki toimii todella hyvin, nyt vain seuraaviin esityksiin😁🇫🇮👍
1 vuotta sitten
Teatterissamme on mielenkiintoisia näytelmiä ja hyvin taitava ja ammattitaitoinen henkilökunta.
Jyväskylä
1 vuotta sitten
Teatterissa on erinomaisia näytelmävalintoja. Lisäksi yleisötyö, esirippu, teatteritiistait ym on erinomaisesti hoidettu ja matalalla kynnyksellä houkuttelee turustumaan.
1 vuotta sitten
Olette ihania arjen juhlistajia!
SUOLAHTI
1 vuotta sitten
Jyväskylän kaupunginteatterin monipuolinen, laadukas ohjelmisto antaa teatterinautintoja kaikenikäisille
Jyväskylä
1 vuotta sitten
Teatteri - kohtaamisia, naurua, itkua, ihastusta ja tarinoita. Miten ihanaa viettää ilta teatterissa!
Oulu
1 vuotta sitten
Kiitokset aina tasokkaista esityksistä! Jyväskylän kaupunginteatterin monipuolinen tarjonta on parasta näyttämötaidetta.
Jyväskylä
1 vuotta sitten
Jyväskylän kaupunginteatteri on mielestäni yksi ns. suurista teattereista Suomessa. Toteutukset ovat onnistuneet aina vähintäin hyvin ja yleensä erinomaisesti. Hyvää tekevät, mutta priimaa pukkaa. Teatteri pitäisi jokaisen ihmisen edes kerran kokea. Aika usein siinä syntyy erilaisia koukuttavia elämyksiä ja huomaatkin palaavasi uudelleen, Minulle teatteri on elämän peili. Elämäähän siellä esitetään ja joskus on mukava katsoa elämää ja miksei itseäänkin ikään kuin varkain näin sivusta.
2 vuotta sitten
Erittäin lämminhenkinen, kodikas teatteri. Ihmiset tekevät sen. Palvelu ensiluokkaista lipunmyynnistä narikkaan, vahtimestareista kahvion työntekijöihin. Ammattiaan rakastavat näyttelijät mikä tekee jokaisesta näytöksestä elämyksen. Suosittelen hakemaan elämyksiä ja ajattelemisen aiheita Jyväskylän kaupunginteatterista!
2 vuotta sitten
Ihana teatteri! Vaihteleva ohjelmisto, kaikille jotain.
3 vuotta sitten
Mielenkiintoisia näytöksiä ja upeat näyttelijäsuoritukset. Kiinnostavia näytelmiä!
6 vuotta sitten
Hyvä katsomo, josta näkee hyvin ja etäisyys lavalle on sopiva
6 vuotta sitten
Upea teatterirakennus: valoisa, avara, täydellinen Alvar Aallon luomus pienintä yksityiskohtaa myöden.
Trustmary on SaaS-työkalu arvostelujen keräämiseen ja korostamiseen verkkosivustollasi. Voit tuoda arvosteluja verkkosivustollesi Googlesta, Google Playsta, Facebookista, Tripadvisorista, Yelpistä, Capterrasta, G2:sta ja laskentataulukoista.