Valokuitunen on avointa valokuitua valtakunnallisesti rakentava suomalainen yritys. Rakennamme valokuituverkkoa taajamien koteihin ja yrityksiin markkinaehtoisesti.
Lue alta mitä mieltä asiakkaat ovat yrityksestä.
1 kuukautta sitten
Vuosi sitten kävi Valokuitunen kaveri ovella ja nyt on liittymä talossa. Kahdelta muultakin tilasin, joista toinen vain kerran kaksi vuoteen ilmoittelua ettei vielä ole tilaajia tarpeeksi, ja toisesta ei ole tilauksen jälkeen vuoteen kuulunut mitään. Valokuitunen ilmoitellut kiitettävän tahtiin tilauksen etenemisestä, eikä kaivuujäljessäkään ole moitittavaa.
2 kuukautta sitten
Nuori myyjä sai nopeasti vakuuttuneeksi valokuidusta ja päätin sen sitten tilata. Valokuitunen oli jo aiemmin kaivanut kuidut tiellemme, joten enää tarvii yhdistää siitä taloomme. Tuskin maltan odottaa asennusta.
2 kuukautta sitten
Toiminta lähes täydellistä. Ainoastaan netissä etenemisen seuranta oli jäljessä mutta hyvä tekstaritiedottaminen paikkasi tämän.
3 kuukautta sitten
Suosittelen Valokuitusta, voit itse valita liittymän. Todella sujuva rakentaminen
3 kuukautta sitten
Myynti oli tirdottavaa, hieman enemmän väliaikatietoja olisin kaivannut. Mukavat ja huomaavaisen asentajat.
3 kuukautta sitten
Kaikki toimi hyvin ja asennus kävi nopeasti
3 kuukautta sitten
Hyvä ja asiallinen palvelu. Ei tyrkyttämistä. Oli aikaa kysymyksille .
3 kuukautta sitten
Aika pitkä projekti, mutta onnistui kuitenkin hyvin. Alkuvaiheessa meni pitkän aikaa, kun ei ollut mitään tietoa mitä tapahtuu ja milloin (eka vuosi). Kuitumodeemin asennuksen jälkeen meni 16kk kun kuitu liitettiin ulkoyksikköön. Onneks meillä ei ollut mikään kiire ja hoppu. Asentaja ja maankaivat olivat kaikki mukavia ja ilmoittivat aina ennen tulostaan tontille. Kaivaukset ja maan takaisinlaitto kävi muita mutkitta ja pikkukivetkin harjattiin omille paikoille! Erinomaista jälkeä. Kiitos tekijöille. Muutaman viikon jälkeen kasvava nurmikko peittää kaivuujäljet hyvin. Maatöiden jälkeen meni noin reilu kuukausi kun asentaja pyysi laittamaan sähköt päälle, jotta voivat mitata yhteyden toimivuuden. Jossain kohtaa oli kytkentävirhe, joka korjattiin heti seuraavana päivänä. Sunnuntaina tuli sitten ilmoitus että nyt voi sitten tilata liittymän halutulla nopeudella. Maantaina tilasin ja keskiviikkona käytössä. Toimii 👍😀.
3 kuukautta sitten
Nopeaa ja asiantuntevaa palvelua asiakaspalvelussa.
3 kuukautta sitten
Asennusjäljet niin pihalla, kadun varressa kuin kadullakin korjattiin erinomaisesti. Loistavat alihankkijat
4 kuukautta sitten
Erinomaisen asiantuntevaa ja kohteliasta toimintaa paikallisen edustajan toimesta Tuusulan alueella!
4 kuukautta sitten
Asiantuntevaa ja ystävällistä myyntityötä!
4 kuukautta sitten
Tilaaminen oli sujuvaa, asennusta odottamassa
4 kuukautta sitten
Nopea asennus ja toimiva yhteys
4 kuukautta sitten
Kivasti sujui!
4 kuukautta sitten
Kaikki toimi niin kuin on luvattu, pihatöineen ja asennuksineen. Jälki on siistiä.
4 kuukautta sitten
Miellyttävä ja asiakasta kuunteleva myyjä.
4 kuukautta sitten
Hyvin tiedotettu ja siististi tehty. Katu ja piha kunnostettiin hyvin. Paljon mainettaan parempi.
5 kuukautta sitten
Erittäin asiantuntevaa ja ystävällistä asiakaspalvelua.
5 kuukautta sitten
Homma toimi alusta loppuun. Hyvää asiakaspalvelua!
5 kuukautta sitten
Valokuitunen toteutti meille valokuidun Vantaalle ja hommat sujuivat erittäin hyvin ja nopeasti.Olemme tyytyväisiä työnjälkeen.
5 kuukautta sitten
Asennukset sujuivat sovitusti ja hyvin
5 kuukautta sitten
Valokuitusen kokonaispalvelu / asennuspaketti hoidettiin mallikkaasti alusta loppuun. Iso Kiitos!
6 kuukautta sitten
Mukavaa asiakaspalvelua ja hyvää jälkeä. Asennuksessa kesti melko kauan tilaushetkestä, varmaan alueellista selvittelyä
6 kuukautta sitten
Hienosti hoitui valokuidun rakentaminen alueellemme. Nettiyhteys on jo saatu, mutta vielä testaamatta. Toivottavasti toimii ilman katkoja.
6 kuukautta sitten
Hyvä ja asiallinen palvelu
6 kuukautta sitten
Sisäasennus tehtiin oman kohteen tarpeiden vuoksi ennalta,hyvä suoritus
6 kuukautta sitten
Hyvä kommunikointi ja tehtiin aikataulussa. Korjattiin pihaan aiheutetut vauriot sovitusti.
6 kuukautta sitten
Hyvää ja osaavaa palvelua
6 kuukautta sitten
Hyvä asiakaspalvelu ja tiedotus
6 kuukautta sitten
Viestintä ajankohtaista. Rakentaminen asukkaat huomioivaa ja työn jälki kiitettävää. Tekijät ammattilaisia.
6 kuukautta sitten
Aikataulu piti,ammattitaitoinen väki teki,suomenkielisiä.
6 kuukautta sitten
Toimiva palvelu, kuituyhteys tosin vasta kohta tulossa👌
6 kuukautta sitten
Pelkkiä hyviä kokemuksia. Kaikki onnistunut niinsanotusti nappiin.
6 kuukautta sitten
Erittäin hyvä ja selkeä palvelu
6 kuukautta sitten
Asiakkaan toiveet otettiin huomioon. Myös työn jälki oli siistiä.
7 kuukautta sitten
Hyvää ja asiantuntevaa palvelua.
7 kuukautta sitten
Asiallinen myyjä ja en koskaan ottaisi suljettua kuitua, joten tämä firma on ainoa vaihtoehto valokuidun hankkimiseen.
7 kuukautta sitten
Hommat hoituu 👍🏼
7 kuukautta sitten
Vaikka homma venähti muutamalla kuukaudella,valmista tuli,loppusiivos tehtiin hyvin ja ite pääasia eli valokuitu pelittää hyvin...Kiitos
7 kuukautta sitten
Valokuituasennukset sujuivat ihailtavan onnistuneesti, kaikilla osa-alueilla. Suosittelen lämpimästi Valokuitunen Oy:tä.
7 kuukautta sitten
Asentajien/ kaivuuporukan osalta homma toimi ja meni nappiin.
7 kuukautta sitten
Viestintä selkeää, toiminta ripeää, sovitunmukaista. Suosittelen!
7 kuukautta sitten
Nopea ja asiantuntevaa palvelua.
7 kuukautta sitten
Nopeaa ja hyvää palvelua
7 kuukautta sitten
Asiallinen myyntipalvelu.
7 kuukautta sitten
Asennusten jälkihoito
7 kuukautta sitten
Hyvä asiakaspalvelu
8 kuukautta sitten
Olen erittäin tyytyväinen kiitos.
8 kuukautta sitten
Lyhyen asiassuhteemme aikana olen ollut tyytyväinen kuidun toimintaan kaikkinensa. Arvostan avointa verkkoa, että saa itse valita palvelun tarjoajan. Mukavaa olisi, jos siellä olisi vielä lisääkin suurempia toimijoita, mutta hyvä näinkin. Netti ja tv palvelun otin Telialta, jossa oli myös erittäin hyvä asiakaspalvelu. Kiitos!
8 kuukautta sitten
Ystävällinen ja kohtelias myyjä.
8 kuukautta sitten
Valokuitu saatiin käyttövalmiiksi 5 viikossa sopimuksen tekopäivästä
8 kuukautta sitten
Tässä vaiheessa tuntuu hyvältä toimijalta
8 kuukautta sitten
Asiallista ja osaavaa toimintas
8 kuukautta sitten
Vihdoinkin vakaa yhteys
9 kuukautta sitten
Hyvä kokemus
9 kuukautta sitten
Homma toimii hyvin asennuksesta käyttöön. Asennuksesta tiedottamisessa vähän parennattavaa mutta ei aiheuttanu isompia ongelmia.
9 kuukautta sitten
Hyvä jätkät hoiti hommat ja kuitu on talossa
9 kuukautta sitten
Saimme pääkaapelin tontin reunalle ja odottemme sen kytkentää. Soitin aikavarauksesta Valokuitunen asiakaspalveluun ja sain hyvin ystävällistä sekä asiantuntevaa palvelua. Kiitos!
9 kuukautta sitten
Kaikin puolin erinomainen ja asiallinen kokemus, asiat hoituivat nopeasti ja kysymyksiin saatiin vastaukset.
9 kuukautta sitten
Asiallinen myyjä. Ei tuputtanut siksi itse asiaan mielenkiinto heräsi ja kaupat tuli.
10 kuukautta sitten
Hyvä kokemus
10 kuukautta sitten
Ihan hyvin onnistunut projekti. Miinuksena kävelytielle jätetyt kivenmurikat jotka kävelijöitä haittaa. Pitänee itse siivota ne pois.
10 kuukautta sitten
Toimiva ja ammattitaitoinen myynti- ja sopimusprosessi.
10 kuukautta sitten
Toimii
10 kuukautta sitten
Asennus kaivuineen sujui hyvin aina nurmikon istutukseen asti aikataulussa. Ei ole netti pätkinyt enään ja videot pyörii. Hinta oli mielestäni edullinen ja ei ole sitovuutta vain yhteen operaattoriin.
11 kuukautta sitten
👍
11 kuukautta sitten
Todella positiivinen tapahtuma.
11 kuukautta sitten
Toimii
11 kuukautta sitten
Reipas myyjä jonka kanssa sai asiat selvitettyä rauhassa, ei ollut turhaa kiirettä. Nyt odotellaan sitten kuitua tontille.
11 kuukautta sitten
Hyvin hoidettu ja kohteliaat Wiren asentajat !
1 vuotta sitten
Ystävällinen, osaava ja hyvä kuuntelija, palveluasenne 10+
1 vuotta sitten
So far so good! IPTV pelittää myös hyvin. Toiveissa asap kuitupäätelaite, jossa on koaksiaalikaapeli output kaapelitelevisiovastaanottimia varten!
1 vuotta sitten
Hyvä yhteydenpito ja asiakaspalvelu.
1 vuotta sitten
Great service
1 vuotta sitten
Hyvin eteni projekti.
1 vuotta sitten
Aikataulu ongelmaa, viestintä toimii ja asiat ovat sitä mitä sanotaan
Trustmary on SaaS-työkalu arvostelujen keräämiseen ja korostamiseen verkkosivustollasi. Voit tuoda arvosteluja verkkosivustollesi Googlesta, Google Playsta, Facebookista, Tripadvisorista, Yelpistä, Capterrasta, G2:sta ja laskentataulukoista.