Trustmary haluaa jatkossa kiinnittää entistä enemmän huomiota sisällöntuotantonsa laatuun ja sen näkymiseen eri kanavissa. Trustmary Finlandin tuoreen Content Strategistin tehtävänä on taata sisällöntuotannon laadunkehitys sekä tuoda Trustmaryn 15 rautaisen sisällöntuotantotiimin jäsenen osaaminen kaikille näkyväksi.
Trustmarylla vuodesta 2016 Video Producerina työskennellyt Maria Rautio-Runeberg on nimitetty Trustmary Finlandin Content Strategistiksi. Rautio-Runebergin tehtävänä on suunnitella ja kehittää toimenpiteitä, jotka pitävät materiaalien laadun korkealla tasolla ja kehittävät laatua eteenpäin.
– Maria on osoittanut erittäin kovaa innokkuutta ja osaamista viedä näitä asioita eteenpäin. Uuden vastuualueen avulla varmistumme siitä, että materiaaliemme laatu kestää aikaa, kehittyy trendien mukaisesti ja paranee entisestään jatkossakin, Trustmaryn yksi perustajista ja Production Directorina työskentelevä Valtteri Ylimäki kertoo.
Rautio-Runeberg on valmistunut medianomiksi vuonna 2010 ja työskennellyt vuodesta 2009 lähtien media-alalla muun muassa toimittajana, kuvaajana ja leikkaajana. Hänen edellisiin työpaikkoihinsa lukeutuvat muun muassa YleX, Radio Nova sekä Yle Urheilu. Trustmary Finlandissa hän aloitti vuonna 2016.
– Maria on ollut alusta asti muodostamassa tuotantomme standardeja ja tapaa toimia. Nyt kun tarve laadun johtamiselle on entistä suurempi, halusimme luonnollisesti tarjota Marialle tämän mahdollisuuden, Trustmary Groupin toimitusjohtaja Johannes Karjula kommentoi.
Yhtenä Content Strategistin tehtävänä on kiinnittää huomiota siihen, miten Trustmaryn sisällöntuotanto näkyy ulospäin ja miltä tuotanto näyttää.
– Meillä Trustmarylla työskentelee äärimmäisen osaavia ammattilaisia, jotka haluavat viedä laatua eteenpäin ja kehittyä jatkuvasti työssään. Me Trustmaryn kuvaajat kohtaamme viikoittain kymmeniä ihmisiä pörssiyhtiöiden toimitusjohtajista niin sanottuihin matti- ja maijameikäläisiin ympäri Suomea. Koko tuotantotiimimme kuvaajista koordinaattoreihin tekee tätä työtä suurella sydämellä. Haluan näyttää kovan työn korkealaatuiset tulokset koko maailmalle, Rautio-Runeberg hehkuttaa.
Rautio-Runeberg aloittaa tehtävässä heti ja työskentelee pääasiassa Trustmaryn Turun toimipisteellä.