Tässä työssä hienointa on nimenomaan asiakkaiden sekä asiakkaidemme asiakkaiden kohtaaminen. Tovi sitten läksin kuvajaamme Juhon kanssa Veikkolaan kuvaamaan yhtä asiakascasea. Aurinko paistoi ja kävimme Juhon kanssa läpi millainen case on kyseessä. Asiakkaamme asiakas on usein vain nimi, puhelinnumero ja osoite. Paikat, joissa Kokemuksien kuvaajat vierailevat ovat vaihtelevasti joko ihmisten koteja, työpaikkoja tai paikkoja, joissa he viettävät vapaa-aikaansa. Varsinkin koti on paikka, joka on hyvin henkilökohtainen. Niinpä sinne mentäessä olo on hyvin etuoikeutettu ja arvostusta herättävä. Joku ihminen päästää meidät, tuntemattomat henkilöt omaan kotiinsa. Ja vielä kameran sekä mikrofonin kera.
Kun ovi aukeaa ja iloinen tervehdys kajahtaa, tietää, että ollaan perillä ja on aika kääriä hihat. Näin kävi myös tällä kertaa. Juteltuamme hetken niitä näitä kodin omistajan kanssa, Juho jo ohjeisti miten tämä kuvaus tulisi menemään. Paikka valitaan, asiakkaamme asiakas istuu toisella puolella ja Juho toisella. Kysymyksiä ja vastauksia satelee ja molemmat nauravat. Tilanne, jonka moni ehkä kuvittelee hyvin epämukavaksi onkin hyvin rento ja hauska. Itse asiassa hyvinkin ilahduttava. Välillä pohditaan elämää ja välillä palataan taas itse asiaan. Kuvataan ja jutellaan. Parannetaan maailmaa ja kuvataan vähän lisää. Kun todetaan, että materiaalia on tarpeeksi ja laatu on hyvä, on aika pistää työ siltä erää päätökseen. Lopuksi tottakai halataan (tai ainakin minä halaan (koska #suomenhalipula)) ja toivotetaan kaunista loppuviikkoa. Ihanan inhimillistä.
On ihana olla kuulemassa, kun ihmiset aidosti omin sanoin kertovat kokemuksistaan tai omista tuntemuksistaan. Ajatukset laukkaavat ja lauseet karkaavat välillä ihan käsistä. Harvoin siinä tilanteessa ihmiset käyttävät ylitsepursuilevia, korrektisti muotoiltuja korulauseita, vaan sanat ovat autenttisia ja inhimillisä. Rehellisiä.
Kun asiakkaamme luovuttavat omat asiakkaansa meidän käsiimme, tulee meidän varmistaa, että kokemus meidän kanssamme toimimisesta on vähintään miellyttävä. Minä kuitenkin sydämeni pohjasta toivon, että kokemus on jotain enemmän. Toivon sen olevan päivän kohokohta ja ikuinen muisto, josta ilomielin kertoo myös muille.
Minä rohkaisen sinua antamaan omille asiakkaillesi mahdollisuuden kertoa omasta onnistuneesta kokemuksestaan muille. Aitousviestinnän ja kuluttajien tuottaman sisällön aikakaudella tämä, jos mikä, on sitä mitä kuluttajat kaipaavat: Aitoja kokemuksia samaistuttavilta henkilöiltä.
Ja tietenkin haleja.
Voit kokeilla verkkopalveluamme maksutta tästä: 14 päivän maksuton kokeilu!