Aidon asiakaskokemuksen äärellä: case Mikkelin Jukurit
Askeleidemme lähestyessä hallikompleksia Valtteri huudahti virne kasvoillaan, ettei ilmeisesti tämän illan pyhättö ollutkaan tuo Google Mapsin näyttämä Juniori-Jukurit -nimeä kantanut harjoitushallin tapainen. Liputta ja eksyneen näköisinä päädyimme Ikioma Areenan oletetulle sisäänkäynnille.
”Moro, meidän pitäis päästä Taitorin ja Ahvenaisen Pertun luokse.”
”Tuonne päin, tuolta luukulta saatte oikeat liput.”
Ja niin saatiin. Vastaamattomat puhelut ja oman mielen sisäiset murehtimiset joutuivat nöyrtymään todella timanttisen vastaanoton edessä.
Ensiaskeleet pääsylippu tukevasti kourassa pitivät sisällään selkeän reittiohjeen aitioiden ja Pertun luokse. Vasemmalle, portaat ylös, vasemmalle, oikealle. Vastassa oli tummaan pukuun pukeutunut herrasmies, joka ensivilkaisulla otti tilanteen haltuun ja lähti opastamaan viimeisen etapin.
Tuo samainen mies osoittautui myöhemmin Jukurien toimitusjohtajaksi. Hatunnoston arvoinen suoritus.
Pertun odotetun lämmin vastaanotto meni käsikirjoituksen mukaisesti. Hänen pitämänsä demo Taitorin tarjoamista palveluista sai tuotantojohtajammekin hämmästelemään ääneen nerokasta ratkaisua – ei ihme, että tulevaisuus näyttää valoisalta.
Aition lämpimät puitteet ja jouluruoista notkuvat pöydät saivat matkaajien hymyn nousemaan korviin asti. Eikä toimitusjohtaja Muotkan viiltävän analyyttinen ja rehellinen ennakkoanalyysi illan matsista ja Jukurien näkymistä ainakaan päässyt kylmentämään jo hyvin lämmitettyjä vierasfaneja, päinvastoin.
Pelin alkuun mennessä fiilis oli kerennyt nousta jo kattoon. Muutama minuutti kiekon putoamiseen, halli pimeäksi ja Perttu johdatti aition väen lehtereille seuraamaan illan herkkupalaa, Jukurit-HPK. Vaikka eletään jääkiekkoilijan vaikeinta aikaa, pimeää keskitalvea, toivat playoffeissa usein nähtävät pahviläpsyttimet playoff-kevään tuntua Mikkelin pimenevään loppuiltaan.
Jukurien hyvät otteet, erätaukojen lämmin kahvimotti sekä yleisön riemukas läpytys pitivät hyvän fiiliksen yllä läpi ottelun. Kotivoiton ja Pertun ja Jukurien erinomaisen isännöinnin myötä oli tiimimme helppo lähteä hymyillen ajelemaan kohti Jyväskylää.
Kannatti käydä, odotukset ylittävä asiakaskokemus ei hevillä unohdu.
KUVAT: Jukurit / Mikko Kankainen
Voit kokeilla verkkopalveluamme maksutta tästä: 14 päivän maksuton kokeilu!